Kellot kellotaulun takana

Kello on pieni kone suojakuoressa, ja molemmat osat huolletaan, vaihdetaan ja vaihdetaan toisiin rutiininomaisesti sen käyttöiän aikana. Tarkastuksen tarkoitus on ymmärtää, mitkä osat kuuluvat yhteen, mitä työtä kellolle on tehty ja missä dokumentointi loppuu.

Aloita kruunusta

Kruunua käsitellään useammin kuin mitään muuta osaa, joten se vaihdetaan usein. Tarkista, onko siinä merkintä, sopivatko sen koko ja tyyli koteloon ja onko se ruuvattava silloin, kun mallissa pitäisi olla ruuvattava kruunu. Vuonna 1926 Rolexin patentoima Oyster-kotelo teki tiiviin ruuvattavan kruunun tunnetuksi. Tällaisissa kotelissa tavallinen tai liian suuri kruunu on merkki kysyä huoltohistoriasta. Korvaava kruunu on yleinen ja hyväksyttävä, mutta se tulee kirjata.

Käännä kello ympäri

Kotelon pohjissa on valmistajan nimet, kotelonumerot, mallinumerot ja jalometallikoteloissa koemerkit. Brittiläisiin koemerkkeihin kuuluvat takaajan merkki, standardimerkki, koetoimiston merkki ja usein vuosikirjain. Koetoimistojen symbolit on hyvin dokumentoitu: leopardinpää Lontoolle, ankkuri Birminghamille, kruunu Sheffieldille vuoteen 1975 asti sekä kolme vehnänkorttta ja miekka Chesterille, joka lopetti toimintansa vuonna 1962. Monet sveitsiläiset koneistot kotelointiin Britanniassa tai tuotiin brittiläisesti koeteltuihin koteloihin, joten brittiläinen merkki ei yksin ratkaise koneiston alkuperää.

Kuvaa koemerkit vinovalossa ja vertaa niitä luotettavaan lähteeseen, kuten Bradburyn Book of Hallmarks -teokseen. Kuluminen, kiillotus ja myöhempi uudelleenkotelointi voivat tehdä merkeistä vaikeasti luettavia. Kirjaa epävarmat kirjaimet epävarmoiksi.

Korjaajan merkinnät

Suuren osan 1900-lukua kellosepät raapivat kotelon pohjien sisään pieniä päivämääriä, kirjaimia tai työnumeroita. Näiden merkintöjen sarja on huoltohistoria, joka on kirjoitettu suoraan esineeseen. Valokuvaa ne ennen uutta huoltoa ja pyydä kellosepääsi jättämään ne kiillottamatta. Ne harvoin tunnistavat nimettyä henkilöä, joten käsittele niitä päivättyinä havaintoina eikä alkuperätietona.

Koneisto ja kaliiperi

Kaliiperinumerot on usein leimattu tasapainopyörän alle tai koneiston kiekkopuolelle, ja koneistonumero on lähellä. Julkaistut merkkikohtaiset viitteet auttavat tarkistamaan, oliko kaliiperi käytössä kotelon viittaamalla ajanjaksolla. Kaliiperin ja kotelon aikakauden ristiriita on yksi selvimmistä merkeistä siitä, että kello on koottu eri lähteistä. Avaa kotelon pohja vain, jos sinulla on oikeat työkalut ja kokemusta. Muuten pyydä kellosepää valokuvaamaan koneisto puolestasi.

Hamiltonin ja Elginin kaltaisten valmistajien amerikkalaisissa rautatiekelloina käytetyissä taskukelloissa on toinen todistekerros. Rautatieaikastandardit tiukentuivat Kiptonin, Ohion törmäyksen (1891) jälkeen, ja Webb C. Ballin tarkastusjärjestelmä muovasi monien rautatieyhtiöiden vaatimuksia.

Kiekot ja hehkuva materiaali

Uudelleenkiekotus tarkoittaa kiekon kunnostamista. Varoitusmerkkejä ovat epätavallisen terävä painatus muuten kuluneessa kellossa, epätasaiset fontit, kirjoitusvirheet ja viisareiden vanhoihin verrattuna tuoreelta näyttävä hehku. Radiumpohjaista hehkuvaa maalia käytettiin laajalti noin 1960-luvulle asti. Se on edelleen radioaktiivista, eikä sitä pidä raapia, hioa tai käsitellä huolimattomasti. Sen jälkeen tuli tritium, ja monet sveitsiläiset kiekot, joissa lukee "T SWISS T" tai "SWISS T < 25", ilmaisevat tritiumin sisällön.

Mitä emme voi ratkaista etänä

Kiekon alkuperäisyys, harvinaisen mallinumeron aitous ja kellon arvo vaativat pätevien asiantuntijoiden käsin tekemää tarkastusta, usein merkkien arkistoihin tutustumalla. Kuvaamme, miten kerätä todisteita tätä keskustelua varten.

Kunnostusmuistiinpanot